sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kikherne-fetasalaatti

Syksyn viimeiset lehtikaalit pääsivät salaattiin yhdessä paahdettujen kikherneiden ja fetajuuston kanssa. Tämä yksinkertainen salaatti valmistuu muutamista raaka-aineista mutta on mielestäni tosi herkullinen esimerkiksi lounaana sellaisenaan tai patongin kera.

Kikherne-fetasalaatti
1/2 tlk (200 g) kikherneitä
200 g Apetina-fetajuustoa
pussillinen lehtikaalia
noin 150 g pennepastaa
1 sipuli
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Valuta kikherneet ja levitä ne leivinpaperille uunipellille. Kuivaa kikherneet ja paahda 225- asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes ne ovat rapsakoituneet. Sekoita paahdettujen kikherneiden sekaan oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla, sekoita hyvin. (Laita kikherneet ja mausteet esimerkiksi kannelliseen rasiaan ja ravistele.)

Keitä pastat al denteksi suolalla maustetussa vedessä, valuta hyvin ja jäähdytä. Huuhtele lehtikaali ja hienonna. Kuori sipuli ja viipaloi se. Sekoita kulhossa lehtikaali, paahdetut kikherneet, sipuli ja pasta. Murustele sekaan fetajuusto. Sekoita oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Kääntele öljyseos salaatin sekaan.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Käärmepatonki

Vietimme viikonloppuna pieniä halloween-juhlia, joihin leivoin hauskan käärmepatongin. Samalla Hellapoliisin patonkitaikina- ohjeella olen tehnyt patongit jo pidemmän aikaa mutta tällä kertaa perinteinen patonki muuntautui halloweenin kunniaksi käärmeeksi. Patonkikäärme sai selkäänsä paprikakuvioinnin sekä oliivisilmät. Kieleksi laitoin porkkanasuikaleen.

Patonkitaikina
2,5 dl vettä
2,5 tl kuivahiivaa
3 rkl öljyä
ripaus suolaa
noin 5 dl vehnäjauhoja

Lisäksi 
öljyä
Provencen yrttimaustetta
puolikas pieni paprika
1 oliivi
porkkanasuikale 

Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää hiiva, suola, öljy ja jauhot. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Kohota liinan alla noin 30-45 minuuttia. Kauli taikina leivonta-alustalla suorakaiteen muotoiseksi isoksi levyksi. Käytä apuna vehnäjauhoja. Levitä taikinalle hieman öljyä ja Provencen yrttisekoitusta tai jotain muuta maustetta mieltymystesi mukaan. Rullaa taikina yhdeksi pitkäksi patongiksi. Asettele käärme leivinpaperin päälle uunipellille. Anna taikinan kohota viele hetki liinan alla. Huuhtele ja leikkaa tällä välin paprika ohuiksi suikaleiksi. Puolita yksi oliivi silmiksi. Leikkaa porkkanasta suikale käärmeen kieleksi. Painele paprikasuikaleet taikinan päälle. Laita käärmeen silmät ja kieli paikalleen. Paista 250- asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


perjantai 27. lokakuuta 2017

Jauheliha-kasvisvuoka

Helppoa arkiruokaa koko perheelle. Laitoin kerroksittain vuokaan kesäkurpitsaa, tomaattia ja jauhelihakastiketta (broilerin jauhelihaa, oman kasvimaan sipuleita, valkosipulia, paseerattua tomaattia, oreganoa, mustapippuria ja suolaa). Päälle vielä pallo mozzarellaa revittynä ja vuoka uuniin. Maistuu!

Jauheliha-kasvisvuoka
400 g broilerin jauhelihaa
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
öljyä
500 g paseerattua tomaattia
4-5 tomaattia
2 kesäkurpitsaa
1 pallo mozzarellaa

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen sen valmistamista. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Huuhtele tomaatit ja kesäkurpitsat. Leikkaa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä kesäkurpitsat (eli suolaa ne) ja kuivaa ylimääräinen kosteus huolellisesti talouspaperilla. Kaada paistinpannulle loraus öljyä ja kuullota sipulit. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää paseerattu tomaatti. Anna hautua hetki. Lado vuokaan pohjalle kesäkurpitsaa ja tomaatteja, lisää jauhelihakastiketta. Tee toinen kerros samoin ja lisää päälle vielä kesäkurpitsaa ja tomaattia. Revi päällimmäiseksi pallo mozzarellaa ja rouhi päälle hieman mustapippuria. Paista 200- asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Jauhelihapastavuoka

Kiireisen alkuviikon pelasti miehen tekemä jauhelihapastavuoka. Kuvassa näkyvä Ikean iso uunivuoka on ollut meillä ihan loisto-ostos. Vuoassa mahtuu valmistamaan kerralla isomman satsin ruokaa, joten tästä ohjeesta riittää isommallekin porukalle tai pienelle perheelle useammaksi kerraksi. Normaalin kokoisen vuoallisen saa puolittamalla ainesmäärät.

Jauhelihapastavuoka
700 g naudan 10 % paistijauhelihaa
1 kg täysjyvä- pennepastaa
2 sipulia
valkosipulia maun mukaan (meillä 6 kynttä)
1-2 kokonaista punaista chiliä
öljyä
3 tlk (a 400g) tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
1 rasiallinen (250 g) miniluumutomaatteja

Lisäksi
parmesaania

Ota jauheliha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruskistamista. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Hienonna chili. Kuullota sipulit ja hienonnettu chili öljyssä paistinpannulla. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää tomaattimurska. Hauduta hetki. Keitä pasta al denteksi, varo keittämistä liikaa. Valuta pasta. Voitele vuoka oliiviöljyllä. Sekoita pasta ja jauhelihaseos suuressa vuoassa. Huuhtele tomaatit, puolita ja heittele sekaan. Paista vuokaa 200- asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile raastetun parmesaanin kanssa.



tiistai 10. lokakuuta 2017

Kasvispelti

Erilaiset kasvispellit ovat ihan parasta (ja helppoa!) arkiruokaa. Pellille voi heittää kasviksia omien mieltymystensä mukaan ja vähän sitä mitä jääkaapista sattuu löytymään. Vastaavia peltejä onkin tullut tehtyä syksyn aikana lukuisia, hieman eri variaatioina vain. Jos kasviksilla on eri kypsymisaikoja, voi osan kasviksista lisätä sekaan myöhemmin. Itse olen tykästynyt heittämään kasvisten joukkoon makeudeksi myös omenaa. Omena pehmenee nopeasti mutta koska en voi allergian vuoksi syödä juurikaan raakaa omenaa, annan omenan pehmetä kasvisten seassa ihan kunnolla. Kasvispeltien mausteeksi riittää mustapippuri, suola ja kunnon loraus oliivi- tai rypsiöljyä mutta välillä on kiva maustaa peltiä esimerkiksi rosmariinilla tai timjamilla.

Kasvispelti
terttutomaatteja
porkkanoita
paprikaa
kesäkurpitsaa
omenaa
chiliä
mustapippuria
suolaa
oliivi- tai rypsiöljyä
rosmariinia/timjamia

Pese ja kuori porkkanat, puolita tarvittaessa. Huuhtele kesäkurpitsa, paprika ja omenat. Leikkaa suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Huuhtele tomaatit. Leikkaa maissit kahteen tai kolmeen osaan. Lado kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta mustapippurilla, suolalla ja rosmariinilla tai timjamilla. Lisää sekaan öljyä ja sekoita. Paista 200- asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...